
Yritys
Salvos rakentaa taidolla ja tunteella
Aito ja oikea hirrenrakennustaito ei tule verenperintönä tai itsestään, vaan käsin veistämisen tekniikat ja materiaalin ymmärtäminen vie aikaa.
Kaikki alkaa intohimosta
Ja palavasta halusta rakentaa jotakin oikeaa ja kestävää ja tehdä se viimeisen päälle kunnolla.
Samalla tavalla alkoi myös Salvoksen tarina. Nuorena Eino Koskelolla oli sitkeä unelma. Hän halusi kylpeä omin käsin veistetyssä pihasaunassa, samanlaisessa kuin oli kylpenyt lapsena vaarin kanssa. Eino oli oppinut isältään, että kaikki oikea rakentaminen alkaa sopivan materiaalin etsimisestä, oikeiden rakennushirsien valinnasta. Niin Eino lähti metsään, niin kuin hänen isänsä ja vaarinsa olivat lähteneet aikoinaan, ja alkoi hakea rakennuspuita unelmalleen.
Kun sopivat rakennuspuut oli valittu, piti aloittaa saunan rakentaminen, mutta nuorelta mieheltä puuttui omakohtaista kokemusta. Silloin apua löytyi oman kylän mieheltä, Juholan Einolta, joka loihti puusta esiin mitä halusi. Vanhempi Eino auttoi nuorempaansa, opasti ja neuvoi kädestä pitäen, ja niin nuorempi Eino oppi puun käsittelyn perinteiset tavat ja salaisuudet – luonnon kunnioitusta unohtamatta.
Aikanaan valmistui myös Einon ensimmäinen hirsisauna. Vuosisatainen puurakentamisen perinne on ennenkin siirtynyt samalla tavalla sukupolvelta toiselle. Salvoksen saunoissa, mökeissä ja piha-aitoissa yhdistyy yhä vanha puunkäsittelyperinne, intohimo ja nykyaikaiset suunnittelutaidot. Kaiken taustalla on yhteys luontoon, niin että rakentaminen tehdään yhä luonnon ehdoilla, hitaasti ja harkiten.
Yrityksemme on sukuyritys, joka toimii perheyrityksen arvojen mukaisesti. Arvostamme käsityöperinnettä ja -laatua, hyviä ja ahkeria työtekijöitämme ja rehtiä kaupankäyntiä.




