HETI TOIMITETTAVAT HIRSIRAKENNUKSET – Nämä menee nopeasti, joten varmista heti omasi
HETI TOIMITETTAVAT HIRSIRAKENNUKSET – Nämä menee nopeasti, joten varmista heti omasi
HETI TOIMITETTAVAT HIRSIRAKENNUKSET

Salvos yrityksenä

Salvos Oyj on suomalainen perheyritys, jonka tehtaat sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla Pyhännällä. Olemme teollisesti valmistettujen vapaa-ajan rakennusten edelläkävijä. Ainutlaatuinen konsepti, ammattitaitoinen henkilökunta sekä kilpailukykyinen hinta ovat olleet avaimemme menestykseen.

10 000+Toimitettua rakennusta
8Näyttelyaluetta
2010Suomalainen perheyritys
PyhäntäOma tehdas Suomessa
Iäkäs mies tekee heinää käsin punaisen traktorin ja heinäseipäiden äärellä metsän reunassa

Haaveet on tehty toteutettaviksi

Salvoksen tarina alkoi 1980-luvulla, kun nuori Eino Koskelo Siikalatvan Lamun kylältä pääsi paikallisen puusepän oppiin rakentamaan pihasaunoja ja mökkejä vanhoin, perinteisin menetelmin.

Ensimmäinen Einon tuttavalleen rakentama sauna valmistui säältä suojassa maatilan konehallissa. Sauna ei kuitenkaan mahtunut hallin ovesta ulos, mutta Eino piti sanansa ja sauna toimitettiin ehjänä perille – vaikka hallin oveen jäi iso lovi muistoksi.

Myöhemmin Eino perusti rakennusfirman, johon hän toiminnan kasvaessa otti kaverikseen kaksi vanhinta poikaansa sekä kymmenkunta muuta taitavaa tekijää. Vuonna 2008 taantuman iskiessä työntekijöille ei riittänyt töitä, mutta Eino ei halunnut pettää heidän tai asiakkaidensa luottamusta.

“Hyvät tekijät ansaitsevat työnsä!” tuumi Eino ja kävi hakemassa traktorilla järvirannasta vanhat hirret hallille. Nyt oli hänen vuoronsa opettaa, kuinka valmistetaan pihasaunoja perinteisesti, laadusta tinkimättä – aivan kuten hänkin oli aikoinaan paikallisen mestarin opissa tehnyt. Kaikki valmistuneet saunat vietiin käsistä.

Tästä sosiaalisesta vastuunkannosta, tietotaidosta ja työntekijöistä välittämisestä syntyi Salvoksen todellinen menestystarina. Käsityön arvostus ja rakentamisen taito siirtyi Einon kautta seuraaville sukupolville ja suomalaisille pihoille. Pian suunniteltiin ensimmäiset saunamallit ja Salvoksen liiketoiminta sai alkunsa.

Salvoksen arvot

Vastuullisuus

Rakennamme elinkaareltaan pitkäikäisiä, suomalaiseen luontoon sopivia hirsiunelmia toteuttaen ne luontoa kunnioittaen pohjoisen puusta. Kaiken keskiössä ovat tyytyväiset asiakkaat.

Vaivattomuus

Toteutamme hirsiunelmia ainutlaatuisella Oikeastivalmis-konseptilla. Helppous ja vaivattomuus asiakkaalle on koko toimintamme ydinajatus.

Arvostus

Toimimme siten, että Salvosta voidaan arvostaa toimijana, työnantajana ja luotettavana sopimuskumppanina. Aikatauluista haluamme pitää kiinni.

Oikeastivalmis™

Näin teemme sen

Sinä valitset mallin ja me hoidamme lopun. Suunnittelu, luvat, valmistus omalla tehtaallamme ja asennus valmiiksi pihaan hoituvat yhdellä sopimuksella ja yhdellä yhteyshenkilöllä.

1

Suunnittelu ja luvat

Käymme haaveesi läpi maksuttomassa suunnittelutapaamisessa ja hoidamme suunnittelun sekä lupa-asiat puolestasi.

2

Valmistus Pyhännällä

Rakennamme hirsirakennuksesi valmiiksi omalla tehtaallamme säältä suojassa ja tasaisella laadulla.

3

Toimitus ja asennus

Tuomme rakennuksen valmiina pihaasi ja pystytämme sen paikalleen. Pihasauna on valmis päivässä ja iso mökki alle viikossa.

Lue lisää Oikeastivalmis-konseptista

Teollisesti valmistettujen vapaa-ajan rakennusten edelläkävijä

Tavataan näyttelyssä

Hirsirakennuksen tunnelman kokee parhaiten paikan päällä. Yli puolet asiakkaistamme löytää oman rakennuksensa juuri näyttelykäynnillä. Tule katsomaan, koskettamaan ja astumaan sisään.

Suomen kartta
Katso näyttelyalueet

Ota seuraava askel

Tilaa kuvasto inspiraation lähteeksi, varaa maksuton suunnittelutapaaminen tai kysy meiltä lisää. Autamme sinut mielellämme alkuun.

Salvos on toteuttanut suomalaisten hirsirakennusunelmia jo vuodesta 2010. Tinkimättömällä laadulla ja aidosti asiakkaan tarpeisiin vastaavalla palvelulla olemme varmistaneet sen, että meillä on tutkitusti Suomen tyytyväisimmät asiakkaat.

Seuraa meitä